fbpx
Rovaniemi-Online-uutiset-koronavirus-Jokelan-Hautaustoimisto-Rovaniemi-Lappi-Suomi

Jokelan Hautaustoimisto aloittaa hautaustilaisuuksien reaaliaikaisen videointipalvelun – yritys nähnyt myös sota-ajat

Olemme olleet olemassa myös sota-aikana ja niistäkin on selvitty. Selviämme tästäkin.

Poikkeusajat nostavat esille ihmisten käyttäytymisen erityispiirteitä. Se, mikä ennen oli itsestään selvyys, ei enää pädekään nykyään. Koronaviruksesta aiheutuvaa nykytilannetta on joissain määrin verrattu sota-ajan kriisiin – vihollinen on eri, mutta sen aiheuttamat muutokset ihmisen elämään vastaavat piirteiltään toisiaan.

Joidenkin ihmisyyteen ja yhteiskunnan toimivuuteen liittyvien perustoimintojen on toimittava myös kriisitilanteissa. Yksi tällainen on valtioneuvostonkin kriittisten ammattien listassa lueteltu hautaustoimi. Jokelan Hautaustoimiston yrittäjä, Ville-Pekka Jokela, näkee nykyisen tilanteen ja sota-aikojen välillä yhtäläisyyksiä.

”Yrityksemme toimii nyt neljännessä sukupolvessa, isoisäni isä perusti hautaustoimiston Rovaniemelle vuonna 1923. Hautaustoimisto on ollut olemassa myös sota-aikana ja niistäkin on selvitty. Selviämme tästäkin”, Jokela sanoo ponnekkaasti.

”Yhdistävää tilanteessamme ja sota-ajoissa on liikkuvuuden ja kokoontumisten rajoittaminen. Perheiden, ystävien, sukulaisten ja muiden vainajien läheisten yhdistäminen on nyt haasteellista. Lisäksi on paljon epätietoutta, sillä kriisiaikoina tilanteet muuttuvat ja yllätyksiä tulee”, Jokela lisää.

Lähdetään purkamaan hautaustoimeen liittyviä tämänhetkisiä säädöksiä ja ohjeistuksia. Ensimmäinen muistettava asia on se, ettei hautajaisia voida siirtää.

”Seurakuntien tilat ovat rajalliset ja sen vuoksi on jopa suotavaa, että hautajaiset järjestettäisiin normaaliaikataulussa, tai jopa hieman normaalia aikaisemmin. Muistotilaisuuden voi toki järjestää myöhemminkin, sitten kun kokoontua saa taas suuremmalla joukolla, Jokela muistuttaa.

Rovaniemellä seurakunnan ohje on, että nyt koronakriisin aikana kirkkojen sisätiloissa ja kappeleissa saa olla kerrallaan kahdeksan henkilöä sekä pappi ja kanttori. Ulkona, haudalla, luku voi olla suurempi, mutta sinnekään ei saa kokoontua kuin lähiomaisia.

Kokoontumisrajoitukset muuttavat myös asiointia – hautajaisiin voi osallistua verkon kautta

Fyysisiä kontakteja vältetään myös hautaustoimen käytännön työssä. Etäpalveluaikojen tilaaminen on tätä päivää myös Jokelan Hautaustoimistossa, henkilökohtaisen palvelun ohessa.

”Pystymme hoitamaan hautajaisjärjestelyt etänä ja olemmekin pistäneet merkille, että digiosaaminen on iästä riippumatta nykyään varsin hyvää”, yrittäjä Ville-Pekka Jokela kertoo.

”Olemme myös luoneet uuden reaaliaikaisen videointipalvelun, minkä kautta hautajaisiin voi osallistua verkon kautta, vaikka ei fyysisesti pääsekään tai voi tulla paikalle.”, Jokela jatkaa.


Hygienia nostettu kovalle tasolle

Yksityisenä yrityksenä hautaustoimisto ei voi sulkea oviaan kokonaan ja asiakkaat käyvät toimistossa. Hygieniaan kiinnitetään huomiota äärimmäisen paljon.

”Pyyhimme käytännössä aina jokaisen pinnan desinfiointiaineella, mihin asiakkaamme joutuvat koskemaan, kuten maksupäätteet ja tabletit. Minullakin on lähes poikkeuksetta kertakäyttöhansikkaat kädessä”, yrittäjä kertoo uudesta arjestaan.

Entä, mitä hautaustoimen asiakkaiden pitäisi nyt ottaa huomioon – hautaustoimiston näkökulmasta?

”Toivoisin kärsivällisyyttä ja sitä, että mahdollisimman paljon tutustuttaisiin asioihin verkossa, etäyhteydellä tai puhelimella. Suosittelen tulemaan tänne toimistolle vasta, jos asiat eivät muuten selviä. Lisäksi toivon ymmärrystä, mikäli vähemmän kiireiset asiat, kuten perunkirjoitukset ja hautamuistomerkkiasioiden hoidot siirtyvät nyt hieman eteenpäin tai vaikkapa verkossa hoidettaviksi, Jokela sanoo lopuksi.


Jokelan Hautaustoimisto Oy
Perustettu 1923 (Oy perustettu 1987)
Ruokasenkatu 6, 96200 ROVANIEMI
https://www.hautaus.info/
https://www.facebook.com/jokelanhautaustoimisto

Jutun kuva: Jokelan Hautaustoimiston Facebook -sivuilta

Tilaa uutiset suoraan sähköpostiisi!
Hyväksyn tietosuojalausekkeen ja käyttöehdot. Palvelun tarjoaa MailChimp ( Lue tästä GDPR )
Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi, saat aina ajankohtaiset Rovaniemen seudun uutiset ja tiedot tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi.
Inhoamme spämmiä. Emme anna sähköpostiosoitettasi kenellekään ulkopuoliselle!
Rovaniemi-Online-Kello-Ja-Kulta-Pulkkinen-banneri-960x400-uutiset-lappi-suomi
Jaa somessa
Arvostele tämä artikkeli

toimitus@rovaniemionline.fi

Ei kommentteja

Jätä kommentti

X
X