fbpx
Rovaniemi-Online-vieras-blogi-urheilu-Taipumattomat-Lilian-Rovaniemi-Lappi-Suomi

Vierasblogi: “Kahteen viikkoon en ole voinut valmentaa ja myönnän suunnan olevan hukassa”

Vierasblogin kirjoittaja:
Lilian, Taipumattomat ry:n miestelinevoimistelijoiden valmentaja

Taipumattomat siirtyivät striimausharjoitteluun

Maailma on tällä hetkellä melko epävarman tuntoinen. Samaan aikaan tapahtuu aivan liikaa kaikenlaista ja samaan aikaan itse ei voi tehdä hirveästi mitään. On ehkä hieman haastavaa pitää kiinni arkirutiineista, sillä arki on nyt jotain aivan muuta kuin mitä se yleensä olisi. Kiire on muuttunut hitaasti valuviksi hetkiksi kotioloissa meistä monelle.


Meistä tuntuu voimisteluseura Taipumattomat ry:ssä siltä, että kykenemättömyys tehdä pitkän välin suunnitelmia tai ylläpitää tavoiksi tulleita harjoituksia on ollut erikoista. Joitain hyviäkin puolia voi etsiä näistä oman kodin sisään jääneistä hetkistä. Kuitenkin jokaisella olisi varmasti jo kova halu ja tarve päästä palaamaan vanhaan rytmiin.


Harjoitusten puute on outoa, sillä itsekin olisin normaalisti viidestä kuuteen päivää viikosta salilla valmentamassa. Kaipaan jo omaa kilparyhmääni. Normaalisti vietän noiden poikien kanssa nuo viidestä kuuteen päivää viikossa. En kokonaan, mutta joka päivä. Heistä on tullut tärkeä osa arkeani ja ryhmä on muodostunut joksikin tärkeämmäksi kuin vain pelkäksi urheilujoukkueeksi. Se on tietynlainen pieni yhteisö.


Meillä on omat jutut ryhmän kanssa, naureskelemme joskus ihan tyhmille asioille. Kuitenkin kaikista tärkeimmiksi asioiksi itselleni ryhmän valmentajana on muodostunut oppiminen ja opettaminen. Ei ole niin, että vain minä opetan ja lapset oppivat. On myös totta, että he opettavat ja minä opin heiltä. Se tekee viikoistani tavallisesti mahtavia, opettaa ja oppia näiden poikien kanssa. Joskus opitut asiat eivät liity millään tapaa voimisteluun ja se on silti yhtä tärkeää, kuin itse lajivalmennus. Me muovaamme valmentajina näistä lapsista ja nuorista tulevaisuuden aikuisia.


Nyt kun en ole yli kahteen viikkoon voinut valmentaa omia voimiselijoitani, olen kieltämättä ollut hieman hukassa suunnan kanssa. Olen alkanut ikävöidä alkulämmittelyissä tapahtuvaa jutustelua, koulupäivien kertausta ja niitä onnistumisen elämyksiä joita harjoitukset ovat pullollaan. Olen erittäin onnekas, kun minulla on tällainen joukko voimistelijoita, jotka saapuvat päivä toisensa jälkeen tarjoamaan omaa aikaansa ja energiaansa minulle. Yhdessä olemme päässeet kahdessa vuodessa jo todella pitkälle. Siksi minua suututtaakin niin kovasti heidän puolestaan näinä aikoina, kun emme yksinkertaisesti voi tilanteelle mitään ja olemme jumissa. Haluaisin antaa ratkaisun, sillä yleensä minulla olisi aina ratkaisu jokaiseen tilanteeseen. Tätä en kuitenkaan ole vielä osannut ratkaista.


Parasta mitä olen kehitellyt on kirjallisten kotiharjoitusten lisäksi vetämäni live -harjoitukset seuran YouTube kanavalla. Harjoitukset on suunnattu kaikenikäisille voimistelijoille ja niitä voi tehdä myös jälkikäteen. Nämä harjoitukset ovat myös pitäneet minun rutiinini edes jollain tapaa kuosissa. Minä vielä valmennan, vaikka se onkin yksipuolista verrattuna normaaliin valmentamiseen. Tällä kertaa kukaan ei vastaa kun kerron hauskan jutun, kukaan ei naura tai reagoi. Ja vaikka reagoisikin, en näe sitä ruudun takaa. Yritän silti välillä olla hauska. Ihan vaan, jos joku nauraisi.


Lopetan kertomalla, että voimistelu on vaativa laji. Yksi maailman vaativimmista. Me tulemme suoraan koulusta salille, treenaamme enemmän kuin useat ja menemme kotiin illalla vain toistaaksemme tämän huomenna uudelleen. Ja me rakastamme sitä. Juuri sellaisenaan. Haastavana, raskaana ja erikoisena lajina. Elämäntapana. Jokainen adrenaliiniryöppy ja kämmenverenvuoto mukaanluettuna. Tuota elämäntapaa yritämme seurana pitää yllä näiden haastavien aikojen yli. Haluamme tuoda voimistelun koteihin, jotta tahtomme ei taivu eikä kuntomme laske. Haluamme, että jokainen voimistelija muistaa aamuisin herätessään sen päivän vielä koittavan, kun voimme palata hallille treenaamaan. Ja tuona päivänä me olemme kiitollisia jokaisesta tehdystä kotitreenistä ja live lähetyksestä. Jokaisesta spagaatista ja punnerruksesta olohuoneen lattialla. Koska tämä laji vaatii, meidän täytyy muistaa miksi nautimme urheilusta. Voimistelusta. Se antaa ja opettaa meille enemmän kuin monet asiat
elämässä.


Jos siis olet voimistelija, tai ehkä olet jonkin toisen lajin urheilija, tule mukaan harjoittelemaan kestävyyttä, voimaa ja liikkuvuuttaa arkisin kello 18:00 YouTube kanavallemme. Jos sinä palat halua saavuttaa jotain tai kehittyä liikkujana, avaa ruutusi ja etsi meidät, sillä jokainen tehty treeni on askel oikeaan suuntaan. Lähemmäs voimisteluhallia. Moninkertainen telinevoimistelun Olympiamitalisti Gabriella Douglas sanoi: “Raskaat päivät ovat parhaimpia, koska silloin tehdään voittajia.” Ole sinäkin voittaja tänään

www.taipumattomat.fi

Haluaisitko sinäkin ryhtyä vierasblogimme kirjoittajaksi? Voit laittaa meille kirjoituksesti näiden sivujen kautta, tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rovaniemionline.fi

Tilaa uutiset suoraan sähköpostiisi!
Hyväksyn tietosuojalausekkeen ja käyttöehdot. Palvelun tarjoaa MailChimp ( Lue tästä GDPR )
Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi, saat aina ajankohtaiset Rovaniemen seudun uutiset ja tiedot tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi.
Inhoamme spämmiä. Emme anna sähköpostiosoitettasi kenellekään ulkopuoliselle!
Rovaniemi-Online-Uutiset-Rovaniemi-Lappi-Suomi-banner-960x500
Jaa somessa
Arvostele tämä artikkeli

toimitus@rovaniemionline.fi

Ei kommentteja

Jätä kommentti

X
X